Limingan Viherkeskus - Historia | Esko Niskanen

Pieni historiikki

1800-luvun lopulla syntynyt Otto Edward Alenius (Villähde) toimi puutarhurina mm. Kruukiuksella Helsingin seudulla. 1900-luvun alussa hän siirtyi Ouluun puutarhuriksi Hökkertille, toimien Hietasaaressa heidän Villa Vaava-tilallaan. Tilalla oli laajat puistoalueet sekä kasvihuoneet, joissa kasvatettiin erilaiset kasvit tilan käyttöön ja myyntiin. Myöhemmin Alenius vuokrasi tilan kasvihuoneet omaan käyttöönsä. Hän kertoi sisällissodan aikoihin olleensa suuren metallisen vesialtaan takana suojassa, kun Oulussa ammuskeltiin. Kiväärin luodit olivat napsahdelleet vesialtaan kylkeen.

Alenius jatkoi puutarhatoimintaa Hietasaaressa kolmessa eri paikassa, ja olipa hänellä puutarha Korvensuorallakin. Sota-aikaan puutarha sijaitsi nykyisen Hietasaarentien ja Nallikarintien risteyksessä. Hän kertoi talvipakkasella venäläisten pommittaneen Oulua, ja pommien enimmäkseen osuneen Oulun edustan merialueelle. Joitakin pommeja osui kasvihuoneen lähistölle, särkien laseja, ja silloiset joulukukkahyödöt paleltuivat kovassa pakkasessa. Mm. Koskelan puutarha jatkoi Hietasaarentien varrella Aleniuksen siirryttyä Puomitielle pitämään puutarhaa, kasvihuoneita, lavatarhaa (joka siihen aikaan oli tärkeä), sekä avomaan viljelyksiä.

1950-luvun loppupuolella minä, Esko Olavi Niskanen, vietin kesiäni Hietasaaressa mummin ja papan luona (Sorsasaari). Kesäisin oli hauskaa soudella lukuisissa salmissa ja seurata luontoa, kuten lintujen pesintäpuuhia. Itse asuin Raksilassa. (Muistan, kun siellä filmattiin ”Pojat”-nimistä elokuvaa; Mikko Niskanen ohjasi ja lumihangessa hyppeli muuan Vesa-Matti Loiri.)

”Siinä oli porkkanapenkki, joka kaipasi ruohimista ja harventamista. Siitä alkoi puutarhaurani.”

Mummi mainitsi minulle kesäisenä päivänä, että voisin mennä Aleniukselta kysymään kesätöitä. Olin noin yhdeksänvuotias. Minua hiukan jännitti, kiinnitin veneen pieneen laituriin ja kävelin saunarakennuksen ohi polkua pitkin puutarhalle. Tapasin Aleniuksen. Hän oli noin 70-vuotias, suoraryhtinen, laihahko ja pienikokoinen mies. Rohkenin esittää asiani hänelle. Hän katsoi minua ja naurahti: ”Kesätöitä! Tulepas perässäni.” Menimme pellon reunalle, jossa kasvoi vihanneksia, kukkia ja yrttejä. ”Aloitapa tuosta!” Siinä oli porkkanapenkki, joka kaipasi ruohimista ja harventamista. Siitä alkoi puutarhaurani. Mummi oli ihmeissään palatessani: ”Missä sinä olet koko päivän ollut?” Vastasin, että: ”Töissähän minä.”

Olin kesät ahkerasti puutarhalla töissä, tuntipalkka vanhaa rahaa 70 penniä. Joulukukkia hyödimme myös. Joulun aikaan kasvatimme hyasintit, tulppaanit ja kielot. Teimme sedän (Alenius) kanssa aamusta iltamyöhään suuria joulukukkakoreja pienessä huoneessa. Asiakkaat hakivat joulun alla kukkansa ja toivat samalla meille jouluherkkuja kuten leivonnaisiaan. Aattoiltana menimme kotiini joulua viettämään tuliaisina monenlaiset herkut (olin kai hiukan väsynyt). Joulu oli antoisa. Keväisin aloitimme kasvihuoneessa kylvöillä ja koulinnalla. Taimet istutettiin myöhemmin kasvilavoihin, josta niitä myytiin kesäkuun kymmenennen päivän jälkeen asiakkaille. Keväisin minulla oli koulusta kiire puutarhalle. Poljin pyörällä pitkin Rommakon selkää (jäätietä) joka päivä puutarhalle.

Kun vuosien saatossa vartuin ja koulukin lähestyi loppuaan, puutarhurointi kiinnosti edelleen. Koulun jälkeen vuokrasin Jokelan puutarhan Kastellista, joka oli minulla pari vuotta vuokralla. Alenius lopetteli puutarhurointia Hietasaaressa. (Ikääkin hänellä oli pitkästi yli 80 vuotta.) Hän tarjosi puutarhaansa minulle, joten jatkoin Hietasaaressa. Siellä toimin kymmeniä vuosia. Alussa oli taloudellisesti tiukkaa, mutta vuosien saatossa talouskin koheni. Äitini osallistui suurenmoisella tavalla puutarhatöihin, samoin enoni Olavi (Olli). Pikkuveljeni Esa kasvoi myös puutarhamiljöössä. Taloudellinen tila parani huomattavasti ryhtyessäni isäni avustuksella talvisin taidekauppiaaksi. Taidekeskus Niskanen kuuluu edelleen yrityksiini.

”Puutarhalle oli liittymä kasitieltä, joten vähittäis- myyntiin paikka oli suotuisa.”

Avioiduin 70-luvulla Marjan kanssa, jonka kanssa yhdessä jatkoimme yrittämistä parikymmentä vuotta. Ostimme enoltani pientilan Limingan Lapinkankaalta. Kunnostin pienen päärakennuksen. Ostimme kasvihuoneen rungot saamillamme taimituloilla. Vuosien saatossa rakentelin rungoista kasvihuoneet Lapinkankaalle. Päällystin rungot polykarbonaattilevyillä, joissa oli eristävät ilmaraot. Puutarhalle oli liittymä kasitieltä, joten vähittäismyyntiin paikka oli suotuisa. Myös Hietasaaressa Aleniuksen puutarha oli toiminnassa. Limingan puutarha nimettiin Limingan Viherkeskukseksi. Puutarhatoiminta ja -myynti alkoi 80-luvun alussa. Aleniuksen puutarha Hietasaaressa siirtyi myöhemmin Tuiren, veljentyttäreni omistukseen, jossa hän jatkaa hienoa perinnettä kunniakkaasti perheensä kanssa.

Limingan Viherkeskus on kehittynyt puutarhaksi, taimistoksi ja puutarhamyymäläksi. Lajikevalikoima on suuri, ja juuri pohjoisessa kasvatetut monivuotiset kasvit ovat runsaasti edustettuina. Kaikki viljely ja ympäristönhoito on luonnonmukaista, mikä myös lisää kasvien kestävyyttä huomattavasti. Viljelmät ovat avoinna asiakkaille keväästä syksyyn joka päivä. Monet ihmiset kautta Suomen ovat ottaneet kesäretkien kohteeksi Limingan ”ihmemaan.” Löytyyhän taimistoltamme mm. perennoja satoja lajikkeita, jotka myydään isoina astiataimina, ja pohjoisen ilmaston kestäviä hedelmäpuu- sekä marjapensaslajikkeita. Omenapuista löytyy samoin pohjoisen ilmaston kestäviä, maukkaita ja runsassatoisia lajikkeita. Koristepensaat ovat hyvin edustettuina suurina astiataimina. Tyrnipensaat ovat kotimaisia kestäviä lajikkeita. Mansikkaa on lukuisia lajikkeita, löytyypä meiltä myös mustikoita, mesimarjoja, jalomuuraimia, lakkoja ja jopa puolukan taimia. Kaikki kasvimme ovat astiataimia, joita voi istuttaa koko sulan maan ajan. Puutarhallamme on myynnissä Biolanin lannat, mullat ja luonnonmukaiset kasvienhoitoaineet.

Miellyttävä ja luonnonmukainen ympäristö on miljöö, jossa kasvit ja asiakkaat viihtyvät. Poissa markettien kiireestä ja tavaramaailmasta, keskellä luontoa ja lintujen laulua sijaitsee Limingan Viherkeskus. Tervetuloa kokemaan luonnollisen kasvun ympäristö!

Esko Niskanen